Olemme näillä sivuilla toistuvasti esittäneet, että kun jostain yhteisöstä pieni osa kokoontuu tekemään yhdessä edistyneitä meditaatioharjoituksia, tämä heijastuu kollektiivisen tietoisuuden kentässä ja saa aikaan mm. väkivallan vähenemistä ja rauhantahdon lisääntymistä koko yhteisössä.
Meitä kokoontui vuodenvaihteessa Intiaan yhteensä yli 11 000 henkeä siinä tarkoituksessa, että maailman tietoisuudessa saataisiin aikaan käänne parempaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että väkiluvun prosentin neliöjuuren kokoinen ryhmä edistyneitä Transsendenttisen Meditaation harjoittajia riittää saamaan aikaan mitattavan, myönteisen vaikutuksen mm. väkivaltarikollisuudessa ja konfliktien intensiteetissä. Kaava tarkoittaa, että meitä piti vuodenvaihteessa olla riittävästi vaikuttamaan koko maailmaan.
En ole vielä nähnyt väkivaltarikollisuus- tai konfliktitilastoja Intiasta tai maailman tasolta noilta viikoilta, mutta jokin aika sitten kerrottiin, että ainakin Yhdysvalloissa – jossa kokoontui myös oma yli 2000 hengen ryhmä – tilastot ovat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kehittyneet varsin suotuisasti. Väkivaltarikollisuus on edellisvuoteen verrattaessa vähentynyt 15,2% ja henkirikokset huikeat 26,2 %. *
(Toki trendi on ollut jo edellisenä vuonna saman suuntainen enkä tiedä, että asiasta olisi tehty tilastollista vertailua suhteessa meditaatioryhmän kokoon. On kuitenkin mielenkiintoista, että suunta on näin positiivinen samanaikaisesti, kun isoja koherenssiryhmiä on alkanut syntyä sekä Yhdysvaltoihin että lähellä sijaitsevaan Meksikoon.)
Intian tapahtuman ajan kansainvälisistä uutisista on kooste täällä. Siellä tehty meditaatioryhmän vaikutuksia lähistön ihmisiin mittaava tutkimus on tekeillä, mutta ei vielä kaikilta osin valmis.
Ehkä tärkein saavutus Intian kurssilla oli se, että saimme paikalle runsaasti intialaisia vaikuttajia, henkisiä johtajia ja filantrooppeja. Heistä useampikin innostui käytännössä edistämään kansainvälisen TM-liikkeen pitkäaikaista hanketta pysyvistä 10 000 hengen ryhmistä.
Nyt meillä on ilo kertoa, että ryhmät ovat lähteneet oikeasti rakentumaan.
- Himalajalla sijaitsevassa meditoivien naisten ryhmässä nimeltä Himalayan Devis on jo opetettu 21 000 meditoijaa. Heistä on aivan viime viikkoina koottu ensin 8000 hengen, sitten 9000 hengen ja viime viikon aikana jo 10 000 edistyneen TM-harjoittajan ryhmä. En tiedä, miten pitkäksi aikaa ryhmällä on rahoitus, mutta fyysisten puitteiden osalta on kuulemma merkittäviä haasteita vielä ratkottavana.
- Miljoonia intialaislapsia monin tavoin auttanut Sadguru Sri Madhusudan Sai on parhaillaan kouluttamassa TM-liikkeen kanssa yhteistyössä peräti 15 000 hengen ryhmää Human Excellence -yliopistossaan. Tarvittava määrä opiskelijoita on jo olemassa ja heidän opinto-ohjelmaansa on muutettu, niin että he voivat suorittaa päivittäin TM-ohjelmia yhdessä.
- Intian Vedaland -projektin yhteyteen lähelle Mumbaita ollaan myös rakentamassa 10 000 hengen ryhmää. Lisäksi Äiti Amma (Karunamayee Ammaji)** haluaa lähitulevaisuudessa toteuttaa rauhaa ylläpitävän 10 000 hengen TM-ryhmän. Hänelläkin on jo 25 000 oppilasta valmiina koulutettavaksi.
- Isoja, merkittäviä hankkeita on etenemässä myös Meksikossa ja Afrikassa. Latinalaisessa Amerikassa TM-ohjelmia opetetaan kymmenissä kouluissa ja Mosambikin ex-presidentti Joaquim Chissano on kokoamassa isoa ryhmää eteläiseen Afrikkaan. Meksikon ryhmät ovat jo niin suuria, että niiden luoma koherenssi heijastuu koko maahan ja vaikuttanee myös Pohjois-Amerikkaan.
Jos – ja toivottavasti kun – isot ryhmät saadaan lopullisesti koottua sekä pysymään yhdessä, tämän pitäisi heijastua koko maailmaan myönteisiä trendejä vahvistavasti ja väkivaltaa vähentävästi. Taitekohdassa tosin saattaa jotain myllerrystä ilmetä. Norjalaisen idän tekstejä tutkineen tohtori Harald Harungin mukaan vanhat veda-tekstit kertovat, että kollektiivisen tietoisuuden puhdistuessa yksi vaihe voi olla, että ”pahat tappavat pahoja” – rikolliset toisia rikollisia.
Kansainväliset uutiset keskittyvät yleensä kriiseihin ja onnettomuuksiin, elämän varjopuoliin. Siksi isojen kansainvälisten uutisten väheneminen on ehkä selkein merkki maailman ilmapiirin kohenemisesta. Positiivisiakin asioita tapahtuu jo.
- Yle uutisoi 23. heinäkuuta, että vuosikymmeniä vihoitelleet palestiinalaisjärjestöt olivat päässeet sopuun (https://yle.fi/a/74-20100941). Tutkija Antti Tarvainen Lähi-idän instituutista arveli Ylen uutisissa, että Kiinan mahtipontisissa kulisseissa tehtiin historiaa. Hänen mukaansa sopimus oli ”valtava, yllättävä käännekohta sodassa”.
- Viime viikolla tehtiin rauhan kannalta merkittävä vierailu Kiinaan Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleban toimesta. Kuleban vierailun jälkeen Volodymyr Zelenskyi kommentoi, että Ukrainalla on Xi Jinpingin lupaus, että Kiina ei toimita aseita Venäjälle. https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-240472
- Helsingin Sanomat kertoi 25. heinäkuuta, että Gazan aseleposopimus olisi loppusuoralla. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010585971.html. Israelin Hizbollahin iskuun liittyviä kostotoimia Libanoniin on yritetty hillitä suurvaltojen toimesta. (HS 29.7.) Toistaiseksi tilanne ei ole eskaloitunut niin pahasti kuin arveltiin.
- Suuri osa kestävästi kehittyvää maailmaa visioivista eurooppalaisista näkee, että viimeisen parin viikon aikainen kehitys Yhdysvaltain politiikassa on sekin ollut varsin positiivista.
Monenlaisten uhkien yhä hallitessa ilmatilaa rohkenemme olettaa, että kun isot ryhmät vakiintuvat ja vahvistuvat, valoisa ilmapiirin kehitys maailmassa tulee kaikkien näkyviin ja kokemukseksi jo lähitulevaisuudessa.
*https://edition.cnn.com/2024/06/10/us/us-violent-crime-rates-statistics/index.html
** Karunamayee Ammaji on tunnetuista Äiti Ammoista se Suomessa vähemmän tunnettu. Suomessa usein vieraillut Äiti Amma, Mata Amritanandamayi Devi, on hänkin ilmaissut täydestä sydämestään tukevansa meditaatioryhmiä.
Lisäys 2.8.2024: Suurin vankienvaihto sitten kylmän sodan toteutettu idän ja lännen välillä. (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010603018.html)
Lisäys 3.8.2024: Keskustelut mahdollisuuksista rauhaan Venäjän ja Ukrainan välillä ovat vähitellen viriämässä. (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010604499.html)
Lisäys 12.8.2024: Pariisin olympialaiset olivat sopuisat ja onnistuivat etukäteishuolista huolimatta: Voisiko elämä aina olla tällaista? (https://yle.fi/a/74-20104312)
LIsäys 17.8.2024: Helsingin Sanomien Heikki Aittokoski on lähes riemuissaan yllättävistä kansainvälisen tason ”hyvistä uutisista”. (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010629203.html)
Asko on monipuolisesti yhteiskunnasta, sen hyvinvoinnista, ilmapiiristä ja elinvoimasta kiinnostunut osa-aikainen aktivisti ja sisällöntuottaja Saimaan Salosaaresta Ruokolahdelta.