
Asko on monipuolisesti yhteiskunnasta, sen hyvinvoinnista, ilmapiiristä ja elinvoimasta kiinnostunut osa-aikainen rauhanaktivisti ja sisällöntuottaja Saimaan Salosaarelta Ruokolahdelta.
Hän on tehnyt työuransa pääasiassa konsultoinnin ja myynnin parissa: yrityskonsulttina, kouluttajana, myyntiedustajana ja -johtajana, myös toimitusjohtajana parissa pienemmässä yrityksessä. Kaakkois-Suomeen muutettuaan Asko työskenteli pari vuotta Ruokolahden kunnan palveluksessa elinkeinoasioiden parissa.
Asko on ollut perustamassa mm. Harmoninen Helsinki ry:tä, Kansalaisten Bioturvayhdistystä, Rauha nyt -yhdistystä, sekä näiden ohella toiminut vapaaehtoisena monessa muussa projektissa ja yhdistyksessä.
Näillä sivuilla propagoituun kenttäparadigmaan Asko tutustui Sveitsissä 1990-luvulla hankkiessaan Transsendenttisen Meditaation opettajan koulutuksen. Länsimaisen tieteen puolella Asko on opiskellut psykologiaa, kauppatieteitä ja sosiaalipsykologiaa, mutta ei ehtinyt näistä opinnoista koskaan valmistua.
Kenttäparadigman, rauhan asioiden ja Maharishi-ilmiön ohella Asko arvottaa elämässään korkealle Heli-puolison sekä kaikki kolme aikuista lastaan. Metsät – erityisesti vanhat – ja niissä jotostelu, varsinkin nelivuotiaan tyttärenpojan Leon kanssa, ovat hänelle aina elämän parasta aikaa. Vaikka Asko on säännöllisesti meditoiva rauhan mies, liikunnan saralla häntä inspiroi judo ja muut kamppailulajit. Kulttuurin puolella hänen oloaan juhlistaa parhaiten jykevä klassinen musiikki livenä.
