Kuva: telttoja ukrainalaispakolaisille Bukarestin päärautatieasemalla
Istun samassa lounaspöydässä nuoren äidin kanssa. Hänellä on seuranaan teini-ikäinen poika ja päiväkoti-ikäinen poika. Kysyn, mistä he ovat. Äiti kertoo olevansa kotoisin Kiovasta ja paenneensa lastensa kanssa sotaa. Isää ei näy ja aion kysyä asiasta, mutta hetken mietittyäni muotoilen kysymykseni uudelleen. Kysyn, että jäikö heillä sukulaisia Kiovaan. Kyllä, kertoo äiti ja alkaa luetella: äiti, isä, isosisko… Sitten hänen silmänsä alkavat kiiltää. Minunkin silmäni kostuvat. Soperran, että no, tämä on nyt hyvä paikka ainakin teille.
Olemme kaikki neljä turvassa. Sijaintimme on neljän tähden hotelli Piccadilly tunnetulla Mamaian hiekkarannalla Mustallamerellä Romanian Constantassa, parinsadan kilometrin päässä Ukrainan rajasta. Täällä ei ole vaaran tunnetta, vaikka kaupunki vaikuttaa suomalaisittain aika sekavalta. Alueen hienoista hotelleista melkein kaikki ovat tyhjillään. Pari on avannut ovensa Punaiselle Ristille ja pakolaisille. Meidänkin hotelliimme on tullut muutama pakolainen ja heille on täällä sponsoroitu täysihoito.
Hotellin omistaa meditaatiota harrastava viisikymppinen liikenainen. Hän on antanut hotellinsa puoli-ilmaiseksi vuokralle Transsendenttista meditaatiota harjoittavien ”maailman rauhan kokoontumiseen”. Paikalle on runsaan viikon aikana saapunut reilut viisikymmentä rauhaa rakastavaa eri puolilta maailmaa: minä Suomesta, kaksi valoisaa eläkeläisrouvaa Ruotsista, 30-vuotias urheilijanuorukainen Darren Etelä-Afrikasta, 195-kiloinen Josef Serbiasta, kaksimetrinen Sjuart Hollannista, pieni pikkutakkimies Mathew Arizonasta, seitsemän lasta kasvattanut pitkätukkainen yksinhuoltajaisä Saksasta – ja tosiaan noin neljäkymmentä muuta miestä ja naista noin kolmestakymmenestä eri maasta.
Me kaikki olemme tulleet paikalle lyhyellä varoitusajalla, keskeltä arkielämäämme. Itse saavuin viime lauantaina, mutta ensimmäiset olivat täällä jo viikkoa minua aikaisemmin.
Olemme kokoontuneet tänne ”eturintaman taakse” tarkoituksena vaikuttaa sotaan. Meidän viisikymmenpäisen ryhmämme lisäksi Ukrainassa on yksi meitä vähän pienempi meditoijaryhmä ja Etelä-Venäjällä noin sadan hengen ryhmä samassa tarkoituksessa. Pidämme keskenään päivittäin yhteyttä videokonferenssein.
Emme kuitenkaan ole tulleet tänne keskustelemaan sodan sisällöstä tai ongelmista, vaan poistamaan sodan syitä kollektiivisen tietoisuuden tasolla. Teemme ryhmissä useiden tuntien meditaatio-ohjelmia aamuin illoin. Kaikilla meillä on usko siihen, että tietoisuus on näkymätön kenttä, johon ja jossa voi vaikuttaa. Itse asiassa tiedämme kaikki, että niin on. Moni meistä on ollut samoissa hommissa aiemminkin mm. Lähi-Idässä ja Bosniassa – ja nähnyt vastaavien kokoontumisten vaikutuksista jopa kovaa dataa.
Pieni joukko yhdessä meditoivia ihmisiä voi vaikuttaa suureen joukkoon ympärillä olevia. Asiaa tutkineiden mukaan tarvitaan vain prosentin neliöjuuren verran TM-erityistekniikoiden harjoittajia vaikuttamaan
koko yhteisön tajuntaan, ilmapiiriin, rauhoittavasti. Se tarkoittaa toki Romanian tasollakin 500 henkeä ja tämänhetkisellä sota-alueella ehkä vähintään 1500 henkeä.
Kun kuuntelen ihmisten meditaatiokokemuksia Ukrainan tai Venäjän ryhmästä, tai meidän ryhmästämme, ilo on niin välillä niin suuri, että tunnen – tässä maailmantilanteessa – melkein syyllisyyttä. Joku on tuntenut meditaatioon hiljentyessään niin puhdasta autuutta, ettei vielä koskaan elämässään, toinen on tuntenut meditaation aikana vahvaa yhteyttä perheeseensä ja saanut pian tietää näiden saapuneen turvallisesti Eurooppaan, kolmas on kokenut pitkästä aikaa syvää sisäistä rauhaa ja energiaa, jollaista ei tiennyt olevankaan.
On sydäntälämmittävää nähdä, kun venäjän ryhmä iloitsee ukrainalaisten hienoista ja voimaannuttavista kokemuksista aivan kuin omistaan – ja päinvastoin.
Moni tietää nykyisin, että meditaatio toimii – se rentouttaa ja tuo arkeen rauhaa. Ryhmässä, jonka kaikki jäsenet ovat harrastaneet meditaatiota säännöllisesti vuosia, monet vuosikymmeniä, tämä rauha intensifoituu käsin kosketeltavaksi. Se näkyy myös meditaation jälkeen sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kun aloitan keskustelun jonkun täällä olevan ennestään tuntemattoman kanssa, ensimmäinen kokemukseni on, että oho, onpa hän läsnä. Seuraava havaintoni on yleensä, että oho, onpas hän ystävällinen,
sydämellinen.
On vaikea käsittää, että pari-kolmesataa kilometriä täältä itään ihmiset jahtaavat toisia ihmisiä, tappavat joidenkin toisten ihmisten lapsia, veljiä ja isiä. Täällä en ole nähnyt, että kukaan riitaantuisi edes mielipiteissään jonkun toisen kanssa. Meditaatiossa koettu rauha tai yhteyden ja ykseyden kokemus kääntyy arkielämässä muiden hyväksynnäksi, ystävällisyydeksi, syväksi myötätunnoksi ja pyyteettömäksi rakkaudeksi. Rakkaus on vihan vastakohta ja sillä on vahva harmonisoiva voima. Sen haluamme nyt leviävän. Se on meidän hypersooninen ohjuksemme tällä rintamalla, sodassa rauhan puolesta.
Kun lähdin Suomesta siellä järjestettiin konsertteja sodasta kärsivien tukemiseksi, jopa kunnat ja yrittäjäjärjestöt valmistelivat rahalähetyksiä sodasta kärsiville. Kun saavuin Bukarestin rautatieasemalle, näin siellä runsaslukuisen määrän Punaisen Ristin vapaaehtoisia huolehtimassa ukrainalaispakolaisista. Jopa poliisit, karabinieerit, olivat mukana hengessä, ja tulivat ystävällisesti poistamaan ravintolassa olleista pakolaisista ottamani kuvat kännykästäni näiden yksityisyyttä suojellakseen.
Hyvä voittaa nyt monella suunnalla.
Rauhanrintama vahvistuu myös täällä Constantassa. ”Jouko-osastoomme” tulee joka päivä muutama rauhaa rakastava lisää. Viime päivinä heitä on tullut kiihtyvässä tahdissa. Toivon, että ryhmämme yhdessä Ukrainan ja Venäjän ryhmien kanssa saisi kasvaa vähintään 1500 hengen kokoiseksi jo pian. Silloin – toivottavasti jo ennen sitä – taistelu kaikilla rintamilla voi kääntyä voitoksemme. Rauhan ja rakkauden voitoksi vihasta ja tuhosta.
Joo, oli vähän pateettista, but that’s how it feels today…
Pari kirjoitusvirhettä korjattu 1.4.2022
Lyhyt jälkikommentti 20.7.2023: Olin ryhmässä kaksi viikkoa, jonka jälkeen työt ja arki Suomessa taas kutsuivat. Ryhmä Constantassa kasvoi lähes sadan hengen vahvuiseksi, mutta ei koskaan siihen kokoluokkaan, että selkeitä vaikutuksia sodan intensiteettiin olisi voinut odottaa.
Asko on monipuolisesti yhteiskunnasta, sen hyvinvoinnista, ilmapiiristä ja elinvoimasta kiinnostunut osa-aikainen rauhanaktivisti ja sisällöntuottaja Saimaan Salosaaresta Ruokolahdelta.