Puolisoni harmitteli menneellä viikolla eräänä aamuna, että hänen avustamalleen muistisairaalle vanhukselle oli myyty lähes 20 000 euron hintainen viemäriremontti. Elsa-mummo* ei olisi sitä tarvinnut ja luuli ostaneensa remontin reilulla tuhannella eurolla.
Remontin tekijät olivat jo paikalla, kun lähdimme tilannetta selvittämään. Onnistuimme sosiaaliviranomaisen avustamana keskeyttämään työn valmistelut ja perumaan kaupan.
Elsa-mummo muuttaa pian talostaan palvelukotiin eikä viemäreissä ole ollut mitään vikaa. Hän jäi kuitenkin vielä remonttimiesten poistuttuakin pohtimaan, että olisiko remontti sittenkin pitänyt tehdä, kun viemärit voivat kuulemma mennä ”tosi pahasti tukkoon ihan koska vaan”.
Putkiremontin myyjä oli käynyt perusteellisesti läpi uhkakuvat, joita viemärin hajoamiseen tai tukkeutumiseen voi liittyä. Osittain mummo ymmärsi, että se oli ”vain myyjän puhetta”, mutta osittain hän otti asian tosissaan ja oli valmis sijoittamaan suuren osan pienestä eläkkeestään asian ”varmistamiseen”. Kun hän kuuli, kuinka paljon remontti kokonaisuudessaan maksoi, hän kyllä oli itsekin sitä mieltä, että ”ei nyt sentään niin paljoa”.
Vaikka uhkakuvaa ei ota todesta, se suuntaa ajattelua
Suomen ja Euroopan ympärille on nyt rakenneltu todella suuria uhkakuvia. Ilman dramaattista puolustusmäärärahojen korotusta olemme kuulemma pulassa. Nyt ja tulevaisuudessa.
Uhkakuvien vauhdittamana on myyty mm. sellaista ajatusta, että puolustusmäärärahat Euroopassa tulisi nostaa tasolle 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Moni uhkakuvan ostanut näyttää nyt ajattelevan, kuten Elsa-mummokin, ”että ehkä ei nyt ihan niin paljoa, mutta kai nyt siihen suuntaan kuitenkin”. On noussut keskustelua, että josko määrärahat korotettaisiin ”varmuuden vuoksi ainakin 3,5 prosentin tasolle”.
Tällä hetkellä Naton eurooppalaiset maat yhdessä Kanadan kanssa käyttävät puolustusmenoihinsa keskimäärin vajaat kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Kaksi prosenttia BKT:sta kaikissa Yhdysvaltain ulkopuolisissa Nato-maissa olisi yhteensä noin viisisataa miljardia dollaria. Jokainen prosentti tähän lisää tarkoittaisi rahassa noin 250 miljardia. Niinpä 3,5 prosenttia kaikkien USA:n ulkopuolisten Nato-maiden BKT:sta olisi noin 870 miljardia, 5 prosenttia noin 1250 miljardia.
Siprin mukaan Yhdysvallat myy maailman aseista 42 prosenttia. Europarlamentaarikko Jussi Saramon mukaan Suomen asehankinnoista jopa 60 prosenttia on tehty Yhdysvalloista.
Jos lasketaan, että Yhdysvaltain kanssa Natossa olevat maat nostaisivat oman osuutensa kahdesta 3,5 prosenttiin siten, että ostaisivat puolet tarvittavista aseista jenkeiltä, kilahtaisi yhdysvaltalaisyritysten kassaan tuollaiset 350 – 400 miljardia dollaria. Joka vuosi. Suomen valtion budjetti vuonna 2024 oli noin 88 mrd euroa eli 92 mrd dollaria.
Onko Euroopan uhkakuva oikea ja puolustusmäärärahojen valtaisa, lähes pidäkkeetön kasvattaminen nyt todella tarpeen?
Taloudellisesti Venäjä ei ole suurvalta
Eurooppalaisen uhkakuvan ytimestä löytyy Venäjä, joka on sotilaallinen ja alueellinen suurvalta. Sillä on maaraja kaikkiaan neljäntoista valtion kanssa. Näistä neljästätoista yksi on Suomi.
Ulkoministerimme, ekonomisti Elina Valtonen muistutti äskettäin Economist-lehdessä, että ”Venäjä on kaukana voittamattomasta luonnonvoimasta. Sitä hallitsevat autokraatit turvautuvat kestämättömään sotatalouteen, joka osoittaa vakavia heikkouksia”. (Yle 9.1.2025)
Venäjä ei ole taloudeltaan suurvalta ollenkaan. Bruttokansantuotteella mitaten Venäjä on kooltaan pienempi kuin Italia tai suurimmat yksittäiset Yhdysvaltain osavaltiot. Pelkästään Saksan talous on yli kaksi kertaa suurempi kuin Venäjän.
Venäjän mahdollisuudet nostaa sotilasmenojaan suhteessa BKT:hen ovat tietysti myös rajalliset. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on nykyisin alle kolmannes Suomen vastaavasta. Norjan BKT/asukas on Venäjään verrattaessa kuusinkertainen. Jopa köyhänä pidetyssä Romaniassa BKT/asukas on suurempi kuin Venäjällä. Vuonna 2023 Venäjä käytti 5,9% BKT:staan ”puolustus”menoihin.
Jos USA ja muut Nato-maat käyttävät kaksi prosenttia BKT:staan puolustukseen ja Venäjä jollain keinoin pystyisi käyttämään jopa 10%, Naton puolustusmenot olisivat yhä yli viisinkertaiset. Yhdysvaltain ulkopuolisten Nato-maiden 498 miljardia olisi noin 2,5 kertaa enemmän kuin Venäjän 10%.
Jokainen ydinasevaltio on uhka koko maailmalle, mutta voiko sodan heikentämä Venäjä oikeasti olla sellainen vaara Euroopalle, että kaikki ylimääräinen ja enemmänkin pitää nyt laittaa myyntimies Hessu Hopon** porukoille. Sitä voisimme nyt yhdessä – rauhassa – miettiä.
Mitä muuta saisi sadoilla miljardeilla, sitäkin voisi miettiä…
Ennen kaikkea meidän tulisi kuitenkin miettiä, mitkä muut asiat kuin aseellinen ”turva” voisivat pienentää uhkaa ja uhan tunnetta ja tuoda rauhaa maailmaan ja mieliimme. Edes taloudellisia vaikuttamiskeinoja ei ole vielä käytetty kuin osin. Muitakin keinoja on.
Neurotieteilijä Tony Nader esitteli New Yorkissa YK:n alulle laittamana maailman meditaatiopäivänä 21.12.2024 rauhanratkaisun, jonka kustannukset olisivat alle promillen yhteisön tai kansakunnan BKT:sta. Brain-based approach to peace -ratkaisun tekee mielenkiintoiseksi se, että sen toimivuudesta sotien ja konfliktien rauhoittajana on jo varsin vahva tieteellinen näyttö.
* Elsa-mummo ei esiinny artikkelissa oikealla nimellään, mutta tarina on tosi.
** Hessu Hopo on islantilaisen ystäväni lempinimi Yhdysvaltain vasta valitulle presidentille. Minusta se on aika osuva.
PS: Viime blogissa toivoimme A-studion keskusteluihin lisää näkökulmia ja sota-asiantuntijoiden rinnalle rauha-asiantuntijoita. Haastateltavavalinnat ovat sittemmin hieman monipuolistuneet: 11.2. studiossa oli mukana CMI:n asiantuntija Saana Keskitalo ja 18.2. maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.
Asko on monipuolisesti yhteiskunnasta, sen hyvinvoinnista, ilmapiiristä ja elinvoimasta kiinnostunut osa-aikainen rauhanaktivisti ja sisällöntuottaja Saimaan Salosaaresta Ruokolahdelta.
Suomalaisille on surullisen helppoa myydä uhkakuvaa talvisotaa siteeraamalla. Valitettavasti tässä yhteydessä vahvistetaan samalla viholliskuvia, joiden olemassaolo on eräs sodan juurisyy..
Mitä taas tulee asehankintoihin, on Trump aika avoimesti liputtanut hyvien diilien perään. Keskinäinen yhteistyö ja ”luottamus” on siis kiinni vain saavutettavasta taloudellisesta hyödystä.
Ei Venäjä uskalla hyökätä Nato-maahan. Ei senkään jälkeen vaikka Yhdysvallat vetäytyisi Natosta. Teknologinen ero Nato-maiden eduksi on liian murhaava. Matalan intensiteetin sotaa kuten kaapelien katkontaa, GPS-häirintää, sabotaasia ym; kaikkea sellaista jonka Venäjä katsoo omalta puoleltaan olevan vielä turvallisesti Nato-maan kynnyksen alla siten että tilanne ei eskaloidu täydeksi konventionaaliseksi sodaksi.
Yhdysvallat pelasti Euroopan toisessa maailmansodassa. On totta että Eurooppa on nojannut Yhdysvaltain tukeen. Kumppanuus on perustunut malliin ”pommittakaa te, niin me maksamme jälleenrakennuksen”. Tämä oli kaava esim. Bosniassa 90-luvulla kun Nato tuli väliin.
Näen asian niin että lyhyellä aikavälillä tarvitaan suurempia panostuksia Ukrainan puolustamiseen. Osa asetuotannosta voi tapahtua Yhdysvalloissa, osa Euroopassa ja osa Ukrainassa. Pitemmällä aikavälillä sota, joka Venäjällä voidaan ymmärtää häviöksi, voi avata ikkunaa muutokselle. Itsevaltaisuuden historia Venäjällä on pitkä, mutta ei loputon.
Jaan kirjoittajan näkemyksen siitä että turvattomuuden tunteella on taipumus ajaa meitä liiaksi yhteen muottiin. Sata vuotta sitten, 1920-luvulla kvanttifysiikka siirsi ihmisen tietoisuuden lopullisesti fyysisen todellisuuden perusluonteen osaksi. On kestänyt pitkään sisäistää mitä kaikkea tämä todellisuudessa tarkoittaa. Viime vuosikymmeninä tiedemaailmassa on kuitenkin yhä avoimemmin alettu rakentaa maailmankuvaa, jossa tietoisuuden ja mielen keskeinen merkitys – eräänlainen prime mover – laatu on tunnustettu. Näen lähitulevaisuuden jossa ”rautaa rajalle” konkretia ei ole enää täysin erillään pehmeämmästä voimasta: intention suuntaamisesta ja kollektiivisen tietoisuuden rauhoittamisesta mm. ryhmämeditaation voimin.
Kollektiivisen tietoisuuden tason nostolla on vaikutus myös siihen, milloin maan ulkopuolisten sivilisaatioiden olemassaolo ja läsnäolo saa virallisen tunnustuksen. Tämä on asia josta on jo syytä puhua avoimesti, ilman pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta. Todisteita on enemmän kuin riittävästi ja mm. Yhdysvalloissa kongressissa on alkanut prosessi tietojen avaamiseksi kaikelle kansalle. Olemme Maapallolla ”sivilisaatioiden eskarissa” ja seuraavaksi pitäisi ponnistaa ekalle luokalle. Se ei onnistu jatkuvalla sotimisella.